Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

Sartola, Pekka - Minä käsken sinua Goog!

Asetelmat Lähi-idässä ovat muotoutumassa vauhdilla sellaisiksi, jotka voisivat ennakoida Hesekielin kuvaamaa Googin sotaa. Venäjä/Goog on jo asemissa Syyriassa, Turkki on loitontumassa Natosta ja samalla lännen vaikutuspiiristä, Iran on valmis iskemään Israeliin! Myös Hizbollahilla, Libanonin puolella, on valmiina yli 100.000 ohjusta ja rakettia suunnattuna Israeliin.

Miten Psalmin 83 sota sijoittuu tähän kuvaan? Mikä on Brexitin vaikutus lopun aikojen palapeliin? Rabbien ennustukset lopun ajoista, Messiaan tulemuksesta, Kolmannesta Temppelistä ja riemuvuodesta 5777, käyvät entistä kuumempina Israelissa. Miten USA ja Eurooppa, NATO ja mahdollisesti tuleva Euroopan Liittovaltio sijoittuvat eskatologiseen kokonaiskuvaan? Miten ISIS ja sen tavoitteet kalifaatista sijoittuvat Raamatun profetioihin?

pehmeäkantinen, 284 sivua,

ilmestynyt 2016

SISÄLLYSLUETTELO


Osa 1: Tunnemmeko aikain merkit?
-Juutalaiset pyhät ja länsimaiset kalenterit
-Sapatti
-Koskeeko sapatti myös uuden liiton kristittyjä?
-Pääsiäinen - Pesach
-Sadonkorjuujuhla eli viikkojuhla - Shavuot
-Pasuunansoiton juhla - Rosh HaShana
-Suuri sovituspäivä - Jom Kippur
-Lehtimajajuhla - Sukkot
-Hanukka - Temppelin vihkimisen juhla
-Purim - Pelastumisen juhla
-Riemuvuosi 5777 ja Messiaan odotus
-Sanhedrinin tulkinta riemuvuodesta
-Messiasennustuksia
-Herran suosion vuosi ja kostonpäivä
-Lohduttakaa minun kansaani
-Tisha B Av - Juutalaisen kansan murheenpäivä

Osa 2: Tuleva uusi maailman järjestys. Ihmiskuntaa valmistellaan tulevaa varten.
-Agenda 2030
-Missä on uskonto?
-Kymmenvaltioliitto
-New Age ei ole kuollut eikä kuopattu
-Krislam, uusi vai vanha uskonto?
-Paavi kosiskelee muslimimaailmaa

Osa 3: Antikristus, mitä tiedämme hänestä?
-Mitä Raamattu kertoo antikristuksesta?
-Mahdi, islamin "Messias"
-Jeesus, Goog ja Antikristus islamissa
-Psalmin 83 sota
-Miten ISIL sijoittuu tämän päivän islamilaiseen maailmaan?
-Onko Ps.83 sota jo käyty?
-Assur-Syyria, Damasko ja niiden kohtalonhetket
-Mitä tapahtuu Egyptille?
-Mitä tulee käymään Libanonille; Tyyrolle ja Siidonille?
-Jordania, kestääkö hatara rauhansopimus?
-Irak, kansa joka on jakaantunut
-Yhteenvetona
-Eurooppalainen armeija!
-Herran päivä - Jeesuksen Kristuksen päivä
-Miten Antikristus liittyy tulevaan Googin sotaan?
-Jerusalemin kolmas temppeli, maailmahistoriallinen taitekohta
-Vahva sopimus - liitto kuoleman kanssa

Osa 4: Googin sota, Hes.38-39
-Goog ja hänen joukkonsa, keitä he ovat?
-Kuka on Goog?
-Entä sitten Roos?
-Missä on Maagog?
-Keitä ovat Mesek ja Tuubal?
-Tuubal
-Kuka on Goomer?
-Toogarma
-Persia
-Kuka sinä olet, Kuus?
-Puut, vaan ei Putin
-Mukanasi on monia kansoja, Goog
-Tunnemmeko Saban, Dedan ja Tarsin kauppiaat?
-Miltä Googin hyökkäysosasto näyttää tänään
-Goog, EU, Turkki ja Nato
-Miksi Goog hyökkää?
-Uutta energiaa
-Milloin Goog hyökkää?
-Miksi Jumala toimii näin?
-Ei Israelin kansan tähden
-Googin joukot tuhoutuvat
-Goog ja muut kuninkaat
-Goog, Pohjan kuningas
-Se on tehty! Kolme maailmanhistorian taitekohtaa

Osa 5: Mitä sanovat rabbit
-Miten rabbit tulkitsevat Brexitiä
-Mitä sanovat kabbalistit?
-Mitä rabbit sanovat Persia/Iranista, Googin kumppanista
-Kuu-ilmiöt, sininen kuu, superverikuu ja mansikkakuu
-Merkit auringossa, kuussa ja tähdissä
-Mitä tiedämme ns. Tuomiopäivän kellosta?

Loppusanat

Saatavana
Hinta:25.00 €