Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

Sariola, Yrjö - Ehjäksi hoida

Vuonna 2008 ilmestyi laajan huomion saattelemana emerituspiispa Yrjö Sariolan kirja Lupa vanheta. Kirja perustui laajaan lähdeaineistoon, lehtihaastatteluihin ja omiin kokemuksiin.

Kirjan ilmestymisestä lähtien Sariola on ollut erittäin kysytty luennoitsija geriatriaa käsittelevissä seminaareissa, konferensseissa ja muissa tapahtumissa. Lisäksi monet vanhustyön vaikuttajat ovat käyttäneet häntä neuvonantajana tai kommentoijana, muun muassa peruspalveluministeri Paula Risikko.

Uusi kirja käsittelee perusteellisesti Lupa vanheta -kirjan yhtä osa-aluetta: ikääntymiseen liittyviä hengellisiä kysymyksiä. Tällaista kirjaa on kaivattu, sillä käytännön vanhustyössä asia koetaan usein hankalaksi: toisaalta hengellisyys mielletään hyvin henkilökohtaiseksi asiaksi, toisaalta monet vanhukset haluaisivat puhua hengellisistä asioista hoitajiensa ja läheistensä kanssa, varsinkin viimeisinä hetkinään.

Kirja perustuu laajaan lähdeaineistoon, joka koostuu artikkeleista, puheista ja esitelmistä. Kirja on erittäin ajankohtainen siksikin, että siinä käsitellään laajalti myös kahta aihetta, joista parhaillaan käydään keskustelua: vanhusten kaltoinkohtelua ja maahanmuuttajía.

223 sivua, kovakantinen

Saatavana
Hinta:29.00 €