Kristillinen kirjakauppa Biblia > Vanha Testamentti-äänikirja (CD) 1992 | Kirjaudu sisään

Vanha Testamentti-äänikirja (CD) 1992

Lukijana Eero Saarinen

• Kristillisen kulttuurin kulmakivi kaivattuna äänikirjana
• Moderni, arvokas lahjateos tekee Raamatun tekstit helposti tutuiksi

Vanhan testamentin kirjat on jaettu neljään äänikirjaan niiden pääsisällön perusteella.

Ensimmäinen osa Historialliset kirjat I sisältää viisi Mooseksen kirjaa, jotka kertovat maailman luomisesta Israelin kansan syntyyn ja vaellukseen luvatun maan rajoille. Kirjoissa annetaan monenlaisia ohjeita, käskyjä ja lakeja.

Toinen osa Historialliset kirjat II kertoo Israelin kansan vaiheista lähes tuhannen vuoden ajalta. Näissä kirjoissa kerrotaan Israelin ja sen johtajien lankeemuksista ja niitä seuranneista Jumalan tuomioista sekä kuvataan, kuinka Herra on johtanut kansaa läpi vuosituhansien ihmeitä tehden.

Kolmas osa sisältää Runolliset kirjat. Huomattava osa Raamatussa olevasta Jumalan ilmoituksesta on puettu runon muotoon. Monet Raamatun runot on myös tarkoitettu laulettaviksi. Viisauskirjallisuutta ovat Jobin kirja, Sananlaskujen kirja ja Saarnaajan kirja, lyyristä runoutta taas Psalmien kirja ja Laulujen laulu.

Neljäs osa sisältää Profeetalliset kirjat. Profeetat olivat aikansa kriitikkoja, jotka kehottivat kansaa tottelemaan Jumalan lakia, paljastivat synnit ja yhteiskunnalliset vääryydet. Monet profeetoista varoittivat Jerusalemin hävityksestä, pakkosiirtolaisuudesta ja kansan hajoamisesta vuosisatoja ennen kuin ne tapahtuivat.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos

Osa 1 sisältää 13 cd-levyä / Osa 2 sisältää 19 cd-levyä / Osa 3 sisältää 9 cd-levyä / Osa 4 sisältää 16 cd-levyä / Yhteispaketti osista 1–4 sisältää 57 cd-levyä, yhteensä noin 67 tuntia

ISBN 951-1-20507-2
Ilmestymisajankohta: 11/2005

 Vanha Testamentti-äänikirja (CD) 1992

Hinta: 89.95 € 144.90 €
Tuotekoodi: 100447

 
 Ostoskori

Kristillinen kirja- ja musiikkiliike Biblia, Torikatu 42, 90100 OULU, www.biblia.fi
puh. (08) 372 732, avoinna ma 10-18, ti-to 10-17, pe 9-16, sähköpostiosoite biblia@biblia.fi
Viimeksi päivitetty 2010-09-07 09:57:51